myynnissä

Asunto Oy Porvoon Pähkinämeri

Tarkmansintie 2, 06150 Porvoo

Asuntojen määrä:

37

Saatavuus:

myynnissä

Asunto Oy Porvoon Pähkinämeri

Porvoon Toukovuoressa voi nauttia asumisesta luonnon, monipuolisten palveluiden ja hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Yhteisöllisyys sekä uniikki ja laadukas asuminen ovat toteutuneet Asunto Oy Porvoon Pähkinämeressä.

Muuttovalmiissa yhtiössä on rakennettu kaksi kerrostaloa alueen parhaalle näköalapaikalle Uljaksentien ja Tarkmansintien risteykseen. Talo B (-1 kerros + 4 kerrosta) on valmistunut 2020. Talo A (-1 kerros + 5 kerrosta) on valmistunut 2021.
Suurimmassa osassa asunnoista on vesinäkymä Tarkkisten lahdelle.

Autohalli on rakennettu maan alle -1 kerrokseen.
Hallissa on autonpesupaikka ja molempien talojen puolella hissin vieressä koirille oma pesupaikka.
Yhtiön hallinnassa olevia pihapistokepaikkoja on kaikkiaan 12 kpl ja kylmäpaikkoja 2 kpl. Yhtiö on tehnyt aloitteen kaavamuutoksesta parkkipaikkojen sallitun lukumäärän lisäämisestä ja saanut alueella asian vireille. Yhtiöllä on myös oma Smartpost-pakettiautomaatti ja postilaatikot parkkihallikerroksessa.

Yhtiön hallintaan jää erillinen noin 80m2:n aktiviteettirakennus, jossa sijaitsevat kuntosali, suihkutilat ja saunat. Kuntosalissa on myös oma ilmanvaihtokone, jossa on viilentävä ominaisuus. Kuntosalin edustalla on näköalaterassi.

Jätelajittelu on toteutettu maansisäisillä molok jätejärjestelmällä.
Tupakoida saa vain siihen tarkoitetulla paikalla. Parvekkeilla kaasugrillin käyttö on sallittu palovalvontaviranomaisen asettamisen ohjeiden mukaan.

Kuvat

Lisätietoja taloyhtiöstä

Saatavuus myynnissä
Kohde on valmis kyllä
Rakentamisen vaihe Luovutettu
Asuntojen tyyppi Kerrostalo
Kerroksia 6
Asuntoja 37 kpl
Lämmitys Kaukolämpö, vesikiertoinen lattialämmitys.
Lainaehdot Huom! Ottaessasi rahoituksen Nordea pankista, lainan vakuusarvo on 75 %, kysy lisätietoja. Yhtiölainaa on jäljellä 2 403 725,90 EUR / 14.4.2023. Laina-aika on 30.6.2042 saakka. 12 kk euribor + 1,20 %. Kiinnityksiä on 8 600 000 EUR:n arvosta. Yhtiökokous 2023 on antanut hallitukselle valtuuden periä tarvittaessa 1-2 ylimääräistä vastiketta kuluvan tilikauden aikana. Yhtiölainan voi maksaa veloituksetta joulu- ja kesäkuussa. Muina aikoina pankin kulu on 1,5 % pääoman määrästä + 400 EUR. Lainat Nordea pankista.
Tontin omistus oma
Antennijärjestelmä Kaapeli-tv

Lisämateriaalit


A-talonpohja2.krs A-talopohja1krs asemakaava asemakaavaseloste asemakaavaselosteen liitteet asemakuva B-talopohja1krs

Vapaat kohteet

2 kohdetta
Tarkmansintie 2 A 4

319 000 €

65,5 m2
Toukovuori, Porvoo | Kerrostalo | 2021
3 h + k + wc-khh + kph+Varasto
Tarkmansintie 2 A1

238 000 €

49,5 m2
Toukovuori, Porvoo | Kerrostalo | 2021
2 h + k + kph + var+lasitettu parveke + terassi
Kohteet 2 / 2

Ota yhteyttä





    Annan suostumukseni siihen, että yritys saa lähettää minulle sähköistä suoramarkkinointia (esim. tekstiviesti, sähköposti)